Viikonlopun piti sujua iloisissa merkeissä. Tarkoitus oli käydä jatkamassa nikkarointeja mökillä ja samalla tutkailla Hämeenkosken perinteisiä VPK-juhlia, jotka sattuivat sopivasti tälle heinäkuun ainoalle vapaalle viikonlopulle. Letkupubissakin oli aikomus piipahtaa.
Perjantai sujui vielä odotetusti. Olin ollut torstai-perjantai-välisen yön töissä, ja perjantai-iltana saunan jälkeen väsytti kummasti. Uni maistuikin varsin hyvin lauantai-aamuun vajaaseen puoli kuuteen asti, jolloin minut herätettiin. Herätys johtui aamulla paljastuneista yön tapahtumista. Kujan autoja, mukaanlukien oma autoni, oli käyty yöllä naarmuttamassa. Kävin ulkona toteamassa vahingot. Ilman naarmuja olivat jääneet vain konepelti, etulokasuojat ja katto. Oviin, takalokareihin ja takaluukun kanteen oli raavittu naarmut, jotka tummansinisessä autossani näkyivät varsin selvästi. Kävimme vielä toteamassa naapurienkin kokeneet saman kohtalon. Naarmuilla oli yhteensä viisi autoa. Yhdessä kylkeen oli vielä kirjoitettu homo.
Tämän jälkeen ei uni enää maittanutkaan. Pienellä vaivalla oli saatu aikaan kallista vahinkoa. Eikä liioin kiinnostaneet enää VPK-juhlat. Tapahtumasarja kun kytkeytyy pitkälti juuri juhliin ja niiden aiheuttamiin väkimäärän ja yöelämän lisääntymiseen. Ja sitä kautta ylilyöntien. Sinänsä mieltäni ei ole vaivannut oman auton kohtalo, vaan koko tapahtumasarja. Miksi tällaista pitää ylipäänsä tapahtua?
Huomenna edessä ovat rikosilmoituksen teko sekä yhteyden ottaminen vakuutusyhtiöön. Kasko autossani sentään onneksi on, ettei jää kokonaan omaksi maksettavaksi. Luvassa kun hyvinkin voi olla koko auton uudelleenmaalaus. Ei ole halpaa hommaa.
Tämän illan päätin uintiin - ensimmäistä kertaa omassa rannassa - ja pizzaan. Näiden myötä voin mennä rauhallisemmin mielin nukkumaan. Toivoen, ettei huomenaamulla tarvitse herätä toteamaan ilkivallan tuotoksia.
sunnuntai 20. heinäkuuta 2008
sunnuntai 6. heinäkuuta 2008
Kesäretkellä Salossa
Kesäkauteni toukokuun alusta lähtien on taas kulunut Salossa. Syynä kesätyöt. Viime vuonna kävin jo harjoittelemassa, ja nyt ilmeisesti halusin tulla uudestaan. Työtehtävät ei tosin ole ihan sitä mikä ykköstavoitteenani oli, mutta meneehän se näinkin. Itse työnkuvasta ei sen enempää, salassapitosopimus velvoittaa olemaan siitä hiljaa. Palkka on huono, ja työkaverit mukavia.
Vaikka asunnoista Salossa kuulema onkin pulaa, asumispuoli järjestyi tällä kertaa helposti. Yksi puhelinsoitto op-kiinteistökeskuksen isännöitsijalle ja käyttööni järjestyi opiskelijasolun puolikas. Tuntui isännöitsijä muistavan vielä viime vuodelta, kun kävin silloin ärähtelemässä silloisen asuntoni siivoomattomuudesta, vaikka asunnon piti olla siisti sen vastaanottaessani. Nyt puheiden mukaan ansaitsin hiukan parempaa. No jaa, onhan tämänkesäinen asunto uudempaa vuosikertaa eikä sijaitse niin pahamaineisella alueella.
Asumisen, tai pikemminkin sen hinnan suhteen, koin yllätyksen. Ajattelin hintojen olevan Salossa päin alhaisempia kuin pääkaupunkiseudulla, mutta selvisikin että ainakin HOASin asunnoissa Helsingissa ja Espoossa on halvemmat hinnat puhuttaessa samanlaisesta opiskelija-asunnosta. Asuntojen kunnossa tuskin on suurtakaan eroa, ja kulutaso tietääkseni pääkaupunkiseudulla korkeampi. Syynä kovempiin hintoihin voi tietysti olla opiskelija-asuntojen huomattavasti pienempi määrä, jolloin pääomaa täytyy kasvattaa suuremmilla vuokrilla.
Kaupunkina Salo on asukasmäärältään noin kymmenesosa verrattuna Espooseen. Täältä löytyy myös ihan oikea keskusta, ja vielä läheltä asuinpaikkaani. Tässä tulee esiin pienemmän kaupungin hyvä puoli. Palvelut löytyvät läheltä ja niitä on riitävästi. Ei tietenkään yhtä paljon kuin Espoosta. Mutta siinä missä Espoossa puolentoista kilometrin päästä löytyy Alepa, täällä on koko keskusta helahoitoineen. Ei tarvitse istua bussiin tai junaan ja matkustaa lähemmäs kymmentä kilometriä vastaavien palvelujen äärelle. Kaupoissa voi käydä kävellen. Täällä bussiin ei tarvitse tosin istahtaa jo ihan siitä syystä, ettei vuoroja ole kuin kolme enkä tiedä yhtään mihin aikaan ne edes kulkevat.
Välillä aika käy hiukan pitkäksi, kuten näin yövuoron alkua odotellessa, mutta se on toisaalta omaa syytäkin. Kaupungista löytyy esimerkiksi uima- ja keilahallit, joissa saisin aikani varmasti hyvin kulumaan, kunhan vain vaivautuisin sinne asti. Toki syynä on myös se etten tunne Salosta ennestään ketään. Toisaalta tänne ja täältä on hyvät junayhteydet, jos haluaa mennä viettämään aikaansa muualle. Vapaapäivät ovatkin kuluneet pääasiallisesti Hämeenkoskella mökillä naputellessa. Ja selvisihän sekin, että leffateatterissa menee ne ihan samat leffat kuin isommissakin kaupungeissa, eikä suinkaan mitään muiden teattereiden ohjelmistoista jo poistuneita jämiä.
Pääsin myös tahtomattani tutustumaan Salon rikoselämään, kun pyöräni varastettiin ostoskeskuksen edestä kaupassa käydessäni. Olen kovasti elättänyt toivoa pyörän löytymisestä, mutta mitään ei ole poliisilaitoksen suunnasta kuulunut. Tämä onneksi on ainoa vastoinkäyminen tähän asti.
Työt jatkuvat elokuun loppuun saakka, jonka jälkeen on luvassa paluu Espooseen ja muun muassa valmistautuminen kunnallisvaaleihin. Sitä en tosin mene vannomaan, etten Saloon tämän jälkeen enää palaisi. Voi tapahtua nopeastikin...
Vaikka asunnoista Salossa kuulema onkin pulaa, asumispuoli järjestyi tällä kertaa helposti. Yksi puhelinsoitto op-kiinteistökeskuksen isännöitsijalle ja käyttööni järjestyi opiskelijasolun puolikas. Tuntui isännöitsijä muistavan vielä viime vuodelta, kun kävin silloin ärähtelemässä silloisen asuntoni siivoomattomuudesta, vaikka asunnon piti olla siisti sen vastaanottaessani. Nyt puheiden mukaan ansaitsin hiukan parempaa. No jaa, onhan tämänkesäinen asunto uudempaa vuosikertaa eikä sijaitse niin pahamaineisella alueella.
Asumisen, tai pikemminkin sen hinnan suhteen, koin yllätyksen. Ajattelin hintojen olevan Salossa päin alhaisempia kuin pääkaupunkiseudulla, mutta selvisikin että ainakin HOASin asunnoissa Helsingissa ja Espoossa on halvemmat hinnat puhuttaessa samanlaisesta opiskelija-asunnosta. Asuntojen kunnossa tuskin on suurtakaan eroa, ja kulutaso tietääkseni pääkaupunkiseudulla korkeampi. Syynä kovempiin hintoihin voi tietysti olla opiskelija-asuntojen huomattavasti pienempi määrä, jolloin pääomaa täytyy kasvattaa suuremmilla vuokrilla.
Kaupunkina Salo on asukasmäärältään noin kymmenesosa verrattuna Espooseen. Täältä löytyy myös ihan oikea keskusta, ja vielä läheltä asuinpaikkaani. Tässä tulee esiin pienemmän kaupungin hyvä puoli. Palvelut löytyvät läheltä ja niitä on riitävästi. Ei tietenkään yhtä paljon kuin Espoosta. Mutta siinä missä Espoossa puolentoista kilometrin päästä löytyy Alepa, täällä on koko keskusta helahoitoineen. Ei tarvitse istua bussiin tai junaan ja matkustaa lähemmäs kymmentä kilometriä vastaavien palvelujen äärelle. Kaupoissa voi käydä kävellen. Täällä bussiin ei tarvitse tosin istahtaa jo ihan siitä syystä, ettei vuoroja ole kuin kolme enkä tiedä yhtään mihin aikaan ne edes kulkevat.
Välillä aika käy hiukan pitkäksi, kuten näin yövuoron alkua odotellessa, mutta se on toisaalta omaa syytäkin. Kaupungista löytyy esimerkiksi uima- ja keilahallit, joissa saisin aikani varmasti hyvin kulumaan, kunhan vain vaivautuisin sinne asti. Toki syynä on myös se etten tunne Salosta ennestään ketään. Toisaalta tänne ja täältä on hyvät junayhteydet, jos haluaa mennä viettämään aikaansa muualle. Vapaapäivät ovatkin kuluneet pääasiallisesti Hämeenkoskella mökillä naputellessa. Ja selvisihän sekin, että leffateatterissa menee ne ihan samat leffat kuin isommissakin kaupungeissa, eikä suinkaan mitään muiden teattereiden ohjelmistoista jo poistuneita jämiä.
Pääsin myös tahtomattani tutustumaan Salon rikoselämään, kun pyöräni varastettiin ostoskeskuksen edestä kaupassa käydessäni. Olen kovasti elättänyt toivoa pyörän löytymisestä, mutta mitään ei ole poliisilaitoksen suunnasta kuulunut. Tämä onneksi on ainoa vastoinkäyminen tähän asti.
Työt jatkuvat elokuun loppuun saakka, jonka jälkeen on luvassa paluu Espooseen ja muun muassa valmistautuminen kunnallisvaaleihin. Sitä en tosin mene vannomaan, etten Saloon tämän jälkeen enää palaisi. Voi tapahtua nopeastikin...
torstai 12. kesäkuuta 2008
Nyt saa riittää jauhaminen!
Hiljaisempaa miestäkin rupeaa jo ketuttamaan (kohteliaammin ilmaistuna) jatkuva jauhaminen vaalirahoituksesta ja KMS-kytköksistä. Tämän päivän Virallisen totuuden eli Helsingin Sanomien mukaan Keskustan eduskuntaryhmässä on henkilöitä jotka ovat vedonneet pääministeri Matti Vanhaseen, jotta tämä painostaisi puoluesihteeri Jarmo Korhosta luopumaan puoluesihteerin tehtävästään. Käsittämätöntä asiassa on, että pitkälti juuri Hesarin esille tuomana sillä on saatu Keskustan rivit rakoilemaan, ja nyt syyllistä etsitään puolueen sisältä. Media on saanut tehtyä juuri mitä halusikin.
Toiset syyttävät KMS-kohusta Korhosta, toiset Vanhasta. Kumpikin on aivan varmasti ollut yhdistyksestä ja sen toiminnasta tietoinen, mutten pidä sitä epätasa-arvoisena enkä sopimattomana. Enkä erityisestikään syynä eroamiseen. Jos joku tämän kohun seurauksena pitäisi erota tai erottaa, kääntäisin pääni Keskustan kehittämispäällikkö Lasse Kontiolaan, joka on toiminut asian suhteen varomattomasti. Yhdistys olisi saatu perustettua myös ilman Kontiolaa, eikä hänen olisi siihen puolueen työntekijänä tarvinut sotkeutua millään lailla.
Pääministeri Vanhanen on onneksi pitänyt päänsä, eikä ole lähtenyt mukaan opposition vaatimaan leikkiin. Toivottavasti tämä kestää myös jatkossa, jotta kohu saadaan lopultakin laantumaan. Samalla Vanhasella olisi mahdollisuus myös näpäyttää mediaa sen suhteen, mikä elin Suomessa valtion poliittiset päätökset tekee.
Toiset syyttävät KMS-kohusta Korhosta, toiset Vanhasta. Kumpikin on aivan varmasti ollut yhdistyksestä ja sen toiminnasta tietoinen, mutten pidä sitä epätasa-arvoisena enkä sopimattomana. Enkä erityisestikään syynä eroamiseen. Jos joku tämän kohun seurauksena pitäisi erota tai erottaa, kääntäisin pääni Keskustan kehittämispäällikkö Lasse Kontiolaan, joka on toiminut asian suhteen varomattomasti. Yhdistys olisi saatu perustettua myös ilman Kontiolaa, eikä hänen olisi siihen puolueen työntekijänä tarvinut sotkeutua millään lailla.
Pääministeri Vanhanen on onneksi pitänyt päänsä, eikä ole lähtenyt mukaan opposition vaatimaan leikkiin. Toivottavasti tämä kestää myös jatkossa, jotta kohu saadaan lopultakin laantumaan. Samalla Vanhasella olisi mahdollisuus myös näpäyttää mediaa sen suhteen, mikä elin Suomessa valtion poliittiset päätökset tekee.
maanantai 4. helmikuuta 2008
Matikaiselle potkut HIFK:sta
Tämän päivän riemastuttavin uutinen on ilman muuta Helsingin IFK:n ilmoitus purkaa Pentti Matikaisen työsuhde. Näin jääkiekkoa seuraavana olen näitä potkuja mielessäni toivonut ja odottanut. Matikaisen aika toimitusjohtajana on ollut sekava. Sijoitukset ovat heitelleet, valmentajat ovat saaneet kenkää ja Karalahti katoillut välillä. Onpa Matikainen kaksi kertaa ottanut valmennusvastuunkin kesken kauden tai ihan sen lopussa hienoin seurauksin. Erityisesti Hannu Aravirran potkut keväällä 2005 kesken pudotuspelien oli loistava veto, varsinkin kun Matikainen itse astui aitioon Aravirran tilalle ja HIFK hävisi pudotuspelisarjan.
Matikaisen kulta-aika valmentajana osui 1980-luvulle ja 1990-luvun alkuun, jolloin Matikainen valmensi Kärppiä, HIFK:ta ja maajoukkuetta hyvällä menestyksellä ja toi Suomelle ensimmäiset jääkiekkomitalit olympialaisista ja MM-kisoista. Viimeinen hyvä saavutus oli Lukon valmentaminen SM-pronssille 1996. Tämän jälkeen ja oikeastaan jo ennekin valmennusura lähti laskusuuntaan. Potkut maajoukkueesta 1993, pudotuspelien ulkopuolelle jääminen HPK:ssa 1995 ja vähemmän menestykselliset vuodet Saksassa. Tämän jälkeen Matikainen on toiminut valmentajana enää tilapäisesti, kuten juuri 2005.
Ongelmana ei kuitenkaan ole ollut laskussa ollut valmentajaura, vaan valinta väärään tehtävään, toimitusjohtajaksi. Menestyminen valmentajana ei tarkoita sitä, että olisi hyvä toimitusjohtaja, kuten ei toisin päinkään. Toimitusjohtajana pitää olla ymmärrystä monen muunkin asian kuin itse pelin ja sen pelaamisen suhteen. Talous- ja markkinointiasiat eivät ole olleet Matikaisen heiniä, kuten eivät valitettavasti myöskään valmentajien valinta tai pelaajien hankkiminen ja sopimuksen tekeminen heidän kanssaan. Tielle ovat osuneet valmentajista Alpo Suhonen ja Bob Francis ja pelaajista moni hyödyllinen ulkomaalaisvahvistus. Toki menestyspaineita on ollut. Voittihan HIFK sentään SM-kultaa 1998 ja -hopeaa 1999 Jarmo Kekäläisen toimittua urheilutoimenjohtajana ja vielä 2000 selvisi pudotuspelien toiselle kierrokselle.
HIFK:n tulevaisuuden puolesta ei silti voi olla varma, vaikka Matikainen pois potkittinkin. Seura päätyi palkkaamaan uuden toimitusjohtajan lisäksi urheilutoimenjohtajan, jollainen on viimeksi nähty juurikin Jarmo Kekäläisen toimiessa virassa. Toimitusjohtajaksi valittu Jukka Valtanen varmasti hallitsee talousasiat huomattavasti Matikaista paremmin, mutta muista SM-liigaseuroissa on esimerkkejä toimitusjohtajista, jotka ovat tulleet mukaan bisnesmaailmasta mutteivat ole olleet mikään pelastus. Toisaalta myös urheilutoimenjohtaja Tom Nybondas on tuntematon nimi, vaikka onkin toiminut jo vuosia HIFK:n junioripuolella.
Toivottavasti Valtasen ja Nybondasin loikat SM-liigaan ja sen vanhimpaan seuraan eivät ole liian suuret. HIFK:n 2000-luvun kaudet ovat olleet taloudellisista resursseista huolimatta ailahtelevaisia, eikä seuran johto halua jatkaa enää samaa rataa.
Matikaisen kulta-aika valmentajana osui 1980-luvulle ja 1990-luvun alkuun, jolloin Matikainen valmensi Kärppiä, HIFK:ta ja maajoukkuetta hyvällä menestyksellä ja toi Suomelle ensimmäiset jääkiekkomitalit olympialaisista ja MM-kisoista. Viimeinen hyvä saavutus oli Lukon valmentaminen SM-pronssille 1996. Tämän jälkeen ja oikeastaan jo ennekin valmennusura lähti laskusuuntaan. Potkut maajoukkueesta 1993, pudotuspelien ulkopuolelle jääminen HPK:ssa 1995 ja vähemmän menestykselliset vuodet Saksassa. Tämän jälkeen Matikainen on toiminut valmentajana enää tilapäisesti, kuten juuri 2005.
Ongelmana ei kuitenkaan ole ollut laskussa ollut valmentajaura, vaan valinta väärään tehtävään, toimitusjohtajaksi. Menestyminen valmentajana ei tarkoita sitä, että olisi hyvä toimitusjohtaja, kuten ei toisin päinkään. Toimitusjohtajana pitää olla ymmärrystä monen muunkin asian kuin itse pelin ja sen pelaamisen suhteen. Talous- ja markkinointiasiat eivät ole olleet Matikaisen heiniä, kuten eivät valitettavasti myöskään valmentajien valinta tai pelaajien hankkiminen ja sopimuksen tekeminen heidän kanssaan. Tielle ovat osuneet valmentajista Alpo Suhonen ja Bob Francis ja pelaajista moni hyödyllinen ulkomaalaisvahvistus. Toki menestyspaineita on ollut. Voittihan HIFK sentään SM-kultaa 1998 ja -hopeaa 1999 Jarmo Kekäläisen toimittua urheilutoimenjohtajana ja vielä 2000 selvisi pudotuspelien toiselle kierrokselle.
HIFK:n tulevaisuuden puolesta ei silti voi olla varma, vaikka Matikainen pois potkittinkin. Seura päätyi palkkaamaan uuden toimitusjohtajan lisäksi urheilutoimenjohtajan, jollainen on viimeksi nähty juurikin Jarmo Kekäläisen toimiessa virassa. Toimitusjohtajaksi valittu Jukka Valtanen varmasti hallitsee talousasiat huomattavasti Matikaista paremmin, mutta muista SM-liigaseuroissa on esimerkkejä toimitusjohtajista, jotka ovat tulleet mukaan bisnesmaailmasta mutteivat ole olleet mikään pelastus. Toisaalta myös urheilutoimenjohtaja Tom Nybondas on tuntematon nimi, vaikka onkin toiminut jo vuosia HIFK:n junioripuolella.
Toivottavasti Valtasen ja Nybondasin loikat SM-liigaan ja sen vanhimpaan seuraan eivät ole liian suuret. HIFK:n 2000-luvun kaudet ovat olleet taloudellisista resursseista huolimatta ailahtelevaisia, eikä seuran johto halua jatkaa enää samaa rataa.
lauantai 2. helmikuuta 2008
Osuustoiminta ja vaalit, osa 475
Osuustoiminnalla on kaksi ilmenemismuotoa, joissa olen ollut tähän asti osallisena: osuusliikkeet tai -kaupat ja osuuspankki. Muita ei edes heti tule mieleen. Näissä kummassakin olen ollut jäsenenä siitä asti kun täysi-ikäisyyden saavutin. Kummassakin tapauksessa jäsenet ovat omistajia ja heillä on siten (periaatteessa) vaikutusvaltaa. Tämä sopii hyvin ajatusmaailmaani asiakkaan mahdollisuudesta vaikuttaa paljon käyttämiinsä palveluihin ja tuoda niihin inhimillisyyttä pelkästään yrityksen johdon taloudellisiin seikkoihin perustuvan päätöksenteon sijaan.
Siten olikin luonnollista, että lähden mukaan ehdokkaksi HOK-Elannon edustajistovaaleihin. Miettiä ei tarvinnut. Samoilla perusteilla olin kiinnostunut Päijät-Hämeen Osuuspankin edustajistovaaleista pari vuotta sitten, mutten voinut asettua ehdolle, sillä ehdokkuus vaati asumisen pankin toiminta-alueella. Kullakin kunnalla oli oma kiintiönsä valittavien määrän suhteen. Mutta näissä vaaleissa ei tällaisia ongelmia ollut.
Näiden lisäksi tärkeää on hintatason pysyminen edullisena ja kilpailukykyisenä, kun ruoan hintakin tulee nousemaan. Pienemmissä liikkeissä, kuten Alepa ja Sale, hintataso on korkeampi, mutta tämä on ymmärrettävää, sillä ylläpito- ja henkilöstökulut ovat pienemmissä liikkeissä suhteessa suuremmat. Eräs vasemmistoliittolainen ehdokas oli jo kovasti vaatimassa Alepan hintojen laskemista S-Markettien tasolle. En pidä tätä realistisena, sillä suuremmat liikkeet ovat kustannustehokkaampia ja asiakkaita käy suhteessa enemmän, mihin alhaisemmat hinnat niissä perustuvat. Suuremmat liikkeet voivat myös tilata tavaraa suuremmissa erissä.
Bonusjärjestelmä kortteineen on muuten mahtava, kun miettii millä perusteella bonusta maksettiin ennen korttijärjestelmän tuloa. Tosin muistelen myös kaiholla aikaa, jolloin kauppalaput säilytettiin ja loppuvuodesta laskettiin ja palautettiin paikalliseen osuuskauppaan. Bonustakin tuli huomattavasti vähemmän kuin nykyisin. Nykyisellään bonusta saa jo melko vähäisillä ostoksilla.
Numeroni on 475. Ja jos se ei tunnu sopivalta numerolta, niin äänestäkää edes jotain toista ehdokasta. Ne keillä äänestysmahdollisuus on (yli 500000 asiakasomistaja), sen käyttäköön.
Siten olikin luonnollista, että lähden mukaan ehdokkaksi HOK-Elannon edustajistovaaleihin. Miettiä ei tarvinnut. Samoilla perusteilla olin kiinnostunut Päijät-Hämeen Osuuspankin edustajistovaaleista pari vuotta sitten, mutten voinut asettua ehdolle, sillä ehdokkuus vaati asumisen pankin toiminta-alueella. Kullakin kunnalla oli oma kiintiönsä valittavien määrän suhteen. Mutta näissä vaaleissa ei tällaisia ongelmia ollut.
Vaaliteemojakin on seuraavasti:
Kattava kauppaverkosto, monipuolinen valikoima, riittävästi henkilökuntaa
Pääkaupunkiseutu kehittyy koko ajan. Väkimäärä lisääntyy, ja sen myötä rakennetaan uusia asuinalueita. Onkin tärkeää, että uusille alueille rakennetaan myös kauppoja, sananmukaisesti lähikauppoja. Suuremmissa kaupoissa valikoimaa löytyy jo luonnostaan, mutta on tärkeää, että myös pienemmistä kaupoista löytyy mahdollisimman monipuolinen valikoima. Monipuolinen valikoima edistää myös kestävää kehitystä. Ei ole aina tarvetta lähteä (mahdollisesti omalla autolla) kauemmas markettiin, kun lähikauppa tarjoaa hyvää palvelua. Kaikissa myymälöissä tulee olla riittävästi henkilökuntaa, jotta myös työntekijät ovat tyytyväisiä ja asiakkaiden tarpeet tulee huomioitua nopeasti.
Bonusjärjestelmän kehittäminen
Bonusjärjestelmä on jo varsin kattava, ja siitä todella on iloa asiakkaalle. Itse bonuksen määräytymistaulukossa on vielä paikoin turhan korkeita portaita. Näitä portaita tulisi madaltaa ja siten tehdä bonusjärjestelmä vielä asiakasystävällisemmäksi. Lisäksi yhteistyökumppanien määrää voisi edelleen lisätä.
Rautakauppaa pääkaupunkiseudulla
On se kumma, kun pientä nikkarointia välillä harrastava osuustoimintamies joutuu käymään K-Raudassa! Sellon Prismasta kyllä saa maalia, mutta pääkaupunkiseudulle tarvittaisiin S-ryhmäläistä rautakauppaa. Tai kuten Lahdessa jo on: asumisen tavaratalo Kodin Terra. Vastaavanlaisia tavarataloja mahtuisi pääkaupunkiseudulle vähintään kolme. Rautakaupan puolella on turha antaa Keskolle ylivoimaista markkinaosuutta.
Näiden lisäksi tärkeää on hintatason pysyminen edullisena ja kilpailukykyisenä, kun ruoan hintakin tulee nousemaan. Pienemmissä liikkeissä, kuten Alepa ja Sale, hintataso on korkeampi, mutta tämä on ymmärrettävää, sillä ylläpito- ja henkilöstökulut ovat pienemmissä liikkeissä suhteessa suuremmat. Eräs vasemmistoliittolainen ehdokas oli jo kovasti vaatimassa Alepan hintojen laskemista S-Markettien tasolle. En pidä tätä realistisena, sillä suuremmat liikkeet ovat kustannustehokkaampia ja asiakkaita käy suhteessa enemmän, mihin alhaisemmat hinnat niissä perustuvat. Suuremmat liikkeet voivat myös tilata tavaraa suuremmissa erissä.
Bonusjärjestelmä kortteineen on muuten mahtava, kun miettii millä perusteella bonusta maksettiin ennen korttijärjestelmän tuloa. Tosin muistelen myös kaiholla aikaa, jolloin kauppalaput säilytettiin ja loppuvuodesta laskettiin ja palautettiin paikalliseen osuuskauppaan. Bonustakin tuli huomattavasti vähemmän kuin nykyisin. Nykyisellään bonusta saa jo melko vähäisillä ostoksilla.
Numeroni on 475. Ja jos se ei tunnu sopivalta numerolta, niin äänestäkää edes jotain toista ehdokasta. Ne keillä äänestysmahdollisuus on (yli 500000 asiakasomistaja), sen käyttäköön.
maanantai 28. tammikuuta 2008
Vanhanen ei valloittanut Kemijärveä
Pääministeri Matti Vanhasen vierailu Kemijärvelle ei ollut mitenkään loistelias. Kemijärveläisten mielestä Vanhanen ei ole ollut asiassa jämäkkä, kun ei ole puhunut sellutehtaan säilyttämisen puolesta, vaan todennut Storaenson tekevän itse päätökset. Niihin ei valtiovalta voi hänen mukaansa puuttua, vaikka yhtiön suurin omistaja onkin.
Kemijärveläiset ovat vedonneet asiassa myös Nokian päätökseen lopettaa matkapuhelintehdas Saksassa. Saksassa työntekijöiden ja kaupunkilaisten lisäksi myös valtiovalta on paheksunut avoimesti lopettamispäätöstä, ja saksalaiset ovat ilmoittaneet boikotoivansa Nokian matkapuhelimia.
Tapaus on toki erilainen verrattuna Kemijärveen. Ensinnäkään Saksan valtio ei ole Nokian pääomistaja, eikä siten voi käyttää valtaa yhtiökokouksessa, eikä yhtiö ole alunperinkään saksalainen. Ulkopuolista yritystä on valtiovallankin helpompi arvostella. Tärkein kysymys on silti, miksi saksalaiset valtio mukaan lukien rohkeasti panevat vastaan, vaikka mahdollisuudet ovat heikommat Kemijärven tapaukseen verrattuna. Siksi, että he haluavat säilyttää työpaikkansa, ja kokevat, ettei yksi suuryritys noin vain päätä asiaa heidän puolestaan.
Vanhasen kohdalla ongelma on siinä, että hän todella uskoo markkinoiden voimaan. Uusien yritysten syntymisen lisäksi myös vanhoja kaatuu, toiset supistavat ja toiset lisäävät kapasiteettiaan. Tätä globaaliakin ilmiötä Vanhanen pitää normaalina ja myös markkinatalouden elinehtona. Toki Vanhasen ajattelu näkyy myös siinä, että hän on ajamassa uutta yritystoimintaa Kemijärvelle vanhan päättyvän tilalle. Ja sitä on jo jonkin verran löytynytkin.
Liimapuupalkkitehdas ei vain kemijärveläisiä liiemmin lohduta, koska vaihtoehtona voisi olla sekä sellu että liimapuupalkit. Storaenson sellutehdasta ei mikään näytä enää pelastavan, varsinkin kun Vanhanen on tehnyt kantansa selväksi, ja tuskin kokoomuslaisetkaan ovat eri mieltä. Ellei sitten Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen aloita henkien taistelua asian puolesta, jolloin Vanhanenkin joutuu lopulta taipumaan kentän äänen edessä.
Kemijärveläiset ovat vedonneet asiassa myös Nokian päätökseen lopettaa matkapuhelintehdas Saksassa. Saksassa työntekijöiden ja kaupunkilaisten lisäksi myös valtiovalta on paheksunut avoimesti lopettamispäätöstä, ja saksalaiset ovat ilmoittaneet boikotoivansa Nokian matkapuhelimia.
Tapaus on toki erilainen verrattuna Kemijärveen. Ensinnäkään Saksan valtio ei ole Nokian pääomistaja, eikä siten voi käyttää valtaa yhtiökokouksessa, eikä yhtiö ole alunperinkään saksalainen. Ulkopuolista yritystä on valtiovallankin helpompi arvostella. Tärkein kysymys on silti, miksi saksalaiset valtio mukaan lukien rohkeasti panevat vastaan, vaikka mahdollisuudet ovat heikommat Kemijärven tapaukseen verrattuna. Siksi, että he haluavat säilyttää työpaikkansa, ja kokevat, ettei yksi suuryritys noin vain päätä asiaa heidän puolestaan.
Vanhasen kohdalla ongelma on siinä, että hän todella uskoo markkinoiden voimaan. Uusien yritysten syntymisen lisäksi myös vanhoja kaatuu, toiset supistavat ja toiset lisäävät kapasiteettiaan. Tätä globaaliakin ilmiötä Vanhanen pitää normaalina ja myös markkinatalouden elinehtona. Toki Vanhasen ajattelu näkyy myös siinä, että hän on ajamassa uutta yritystoimintaa Kemijärvelle vanhan päättyvän tilalle. Ja sitä on jo jonkin verran löytynytkin.
Liimapuupalkkitehdas ei vain kemijärveläisiä liiemmin lohduta, koska vaihtoehtona voisi olla sekä sellu että liimapuupalkit. Storaenson sellutehdasta ei mikään näytä enää pelastavan, varsinkin kun Vanhanen on tehnyt kantansa selväksi, ja tuskin kokoomuslaisetkaan ovat eri mieltä. Ellei sitten Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen aloita henkien taistelua asian puolesta, jolloin Vanhanenkin joutuu lopulta taipumaan kentän äänen edessä.
torstai 24. tammikuuta 2008
Doupingia
Tänään blogini aloituspäivänä esille on noussut doping. Kaisa Varista epäillään dopingin käytöstä, koska hän on antanut positiivisen A-näytteen.
Dopingepäilyt tulivat sopivasti esille kaksi viikkoa ennen ampumahiihdon MM-kisoja. Ja vielä Variksen kohdalla, joka on koko syksyn ja talven ajan saanut kuulla edellisestä dopingrikkeestään. Tämän viikon Hesarissa oli juttu Variksesta. Siinä hän kertoi, että uskaltaa jo vihdoinkin hymyillä vuoden 2003 kärynsä jälkeen, varsinkin kun oli ottanut voiton maailmancupin kisassa. Nyt se ilo loppui lyhyeen. Ja mistä lie alun perin johtunutkaan.
Variksen kilpailemista on kritisoitu tähän asti etenkin ruotsalaisten toimesta. He ovat kokeneet, että Variksen olisi pitänyt saada 2003 rikkeensä jälkeen elinikäinen kilpailukielto. Kritiikki on ollut samanlaista, mitä murtomaahiihto on saanut osakseen Lahden MM-kisojen 2001 jälkeen. Eli syytellään ja leimataan kovasti toisia, vaikka on itsekin sorruttu samaan (näin siis vahvasti uskon).
Kun kerran doping on ampumahiihdossa tullut näin nopeasti ajankohtaiseksi, olisi tämä syytä muistaa myös edessä olevissa MM-kisoissa. Testejä tulee tehdä reilusti, ja mahdollisimman laajalle joukolle. Ampumahiihtäjät, kuten huippu-urheilijat yleensäkin, joutuvat käyttämään erilaisia lisäravinteita ym., ja näistä löytyy mitä erilaisempia lisäaineita, jotka saattavat olla kiellettyjäkin. Todennäköisyys että ainoastaan yksi maailman ampumahiihtäjistä olisi nauttinut jotakin kiellettyä on olematon.
Se, mitä kiellettyä ainetta Varis on nauttinut, ei ole vielä tiedossa. Tuskin sentää epohormoonia tällä kertaa. Ainahan on mahdollisuus, että B-näyte onkin negatiivinen, mutta se on varsin epätodennäköistä. Mieleen tulee ainoastaan yksi tapaus, jossa näin on käynyt. Virolaishiihtäjä Kristina Smigun pääsi pälkähästä negatiivisen B-näytteen myötä muutama vuosi sitten.
Kaisa Variksen urheilijaura taitaa joka tapauksessa olla ohi. Harmi. Dopingin käyttö ei silti Variksen myötä mihinkään katoa, siihen eivät voi edes suomalaiset vaikuttaa.
Dopingepäilyt tulivat sopivasti esille kaksi viikkoa ennen ampumahiihdon MM-kisoja. Ja vielä Variksen kohdalla, joka on koko syksyn ja talven ajan saanut kuulla edellisestä dopingrikkeestään. Tämän viikon Hesarissa oli juttu Variksesta. Siinä hän kertoi, että uskaltaa jo vihdoinkin hymyillä vuoden 2003 kärynsä jälkeen, varsinkin kun oli ottanut voiton maailmancupin kisassa. Nyt se ilo loppui lyhyeen. Ja mistä lie alun perin johtunutkaan.
Variksen kilpailemista on kritisoitu tähän asti etenkin ruotsalaisten toimesta. He ovat kokeneet, että Variksen olisi pitänyt saada 2003 rikkeensä jälkeen elinikäinen kilpailukielto. Kritiikki on ollut samanlaista, mitä murtomaahiihto on saanut osakseen Lahden MM-kisojen 2001 jälkeen. Eli syytellään ja leimataan kovasti toisia, vaikka on itsekin sorruttu samaan (näin siis vahvasti uskon).
Kun kerran doping on ampumahiihdossa tullut näin nopeasti ajankohtaiseksi, olisi tämä syytä muistaa myös edessä olevissa MM-kisoissa. Testejä tulee tehdä reilusti, ja mahdollisimman laajalle joukolle. Ampumahiihtäjät, kuten huippu-urheilijat yleensäkin, joutuvat käyttämään erilaisia lisäravinteita ym., ja näistä löytyy mitä erilaisempia lisäaineita, jotka saattavat olla kiellettyjäkin. Todennäköisyys että ainoastaan yksi maailman ampumahiihtäjistä olisi nauttinut jotakin kiellettyä on olematon.
Se, mitä kiellettyä ainetta Varis on nauttinut, ei ole vielä tiedossa. Tuskin sentää epohormoonia tällä kertaa. Ainahan on mahdollisuus, että B-näyte onkin negatiivinen, mutta se on varsin epätodennäköistä. Mieleen tulee ainoastaan yksi tapaus, jossa näin on käynyt. Virolaishiihtäjä Kristina Smigun pääsi pälkähästä negatiivisen B-näytteen myötä muutama vuosi sitten.
Kaisa Variksen urheilijaura taitaa joka tapauksessa olla ohi. Harmi. Dopingin käyttö ei silti Variksen myötä mihinkään katoa, siihen eivät voi edes suomalaiset vaikuttaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)